RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 131
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tiimiä vetävä kanttori ajalle 1.1.2024-31.12.2026
FR 10.10.2023 § 96
Valmistelu Kirkkoherra Mats Lindgård, puh. 040 594 6038
Selostus Kirkkoherra on ilmoittanut kaikille työntekijöille, että kaikki, jotka ovat kiinnostuneita oman henkilöstöryhmänsä tiiminvetäjätehtävistä, voivat ilmoittaa mielenkiintonsa tehtävää kohtaan. Kanttoreista A-kanttori Reidar Tollander on ilmoittanut, että hän on käytettävissä tehtävään.
Päätösesitys Seurakuntaneuvosto päättää
1. valita A-kanttori Reidar Tollanderin kanttoreiden tiiminvetäjäksi ajalle
1.1.2024-31.12.2026,
2. että Tollanderin palkkaan lisätään 150 euron tiiminvetäjälisä ajalle
1.1.2024-31.12.2026,
3. että tiiminvetäjäpalkkio korvaa Tollanderin osalta tämänhetkisen lisän jumalanpalveluksia ja musiikkia koskevasta koordinointivastuusta sekä
4. lähettää asian hyväksyttäväksi yhteiseen kirkkoneuvostoon päätöksien 2-3 osalta.
Päätös Esityksen mukaan.
YKN 26.10.2023 § 131
55/01.02.00/2023
Valmistelu Hallintojohtaja Sari Mankinen, puh. 0400 156 257
Henkilöstöpäällikkö Paula Raitis puh. 040 6844 088
Esittelijä Hallintojohtaja:
Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää, että
1. kanttori Reidar Tollanderin palkkaan lisätään 150 euron tiiminvetäjälisä ajalle 1.1.2024-31.12.2026 ja
2. että tiiminvetäjälisä korvaa Tollanderin osalta tämänhetkisen lisän jumalanpalveluksia ja musiikkia koskevasta koordinointivastuusta.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |