RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 184
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Porvoon seurakuntayhtymän asianhallintasihteerin viran täyttäminen
YKN 26.10.2023 § 138
Valmistelu Hallintojohtaja Sari Mankinen, puh. 0400 156 257
Henkilöstöpäällikkö Paula Raitis puh. 040 6844 088
Selostus Porvoon seurakuntayhtymän asianhallintasihteerin virka tulee täytettäväksi nykyisen viranhaltijan jäädessä eläkkeelle 1.8.2024 alkaen.
Asianhallintasihteerin laaja tehtäväkenttä vaatii riittävän perehdyttämisen. Näin ollen on välttämätöntä, että nykyinen ja uusi asianhallintasihteeri ovat yhtäaikaisesti työssä vähintään kahden kuukauden ajan. Nykyinen viranhaltija jää vuosilomalle toukokuun alkupuolella. Sen vuoksi esitetään, että uusi asianhallintasihteeri palkataan ensin 1.3. alkaen määräaikaiseen työsuhteeseen, ja 1.8. alkaen vakituiseen virkaan.
Tehtävä julistetaan haettavaksi 1.-30.11.2023 väliseksi ajaksi.
Porvoon seurakuntayhtymän asianhallintasihteerin tehtävä kuuluu vaativuusryhmään 501, peruspalkka vuonna 2023 on 2 520,18 €/kk. Lisäksi voidaan maksaa työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää (89-331 €/kk) sekä henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa suorituslisää.
Asianhallintasihteerin tehtäviin kuuluvat:
- yhteisen kirkkoneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston kokoushallinnan kokonaisuus: kokousasiakirjojen koostaminen, julkaisu ja päätösten täytäntöönpano sekä kokoussihteerinä toimiminen
- asianhallintajärjestelmä Dynastyn pääkäyttäjänä toimiminen sekä käyttäjien perehdyttäminen ja opastaminen
- seurakuntayhtymän toimintasuunnitelman ja -kertomuksen kokoaminen ja stilisointi
- arkistointi ja arkiston hoitaminen
- hallintojohtajan sihteerinä toimiminen sekä muut työnantajan määrämät tehtävät.
Asianhallintasihteerillä tulee olla soveltuva ammatillinen koulutus (esim. ammattikorkeakoulu- tai opistotasoinen tutkinto), riittävä kokemus asian- ja kokoushallinnan tehtävistä, virkamieslain ja Porvoon seurakuntayhtymän kielisäännön mukainen molempien kotimaisten kielten taito sekä hyvät tietotekniset taidot.
Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa, ja valitun henkilön tulee koeajan puitteissa esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Esittelijä Hallintojohtaja:
Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää julistaa Porvoon seurakuntayhtymän asianhallintasihteerin viran haettavaksi ajalla 1.-30.11.2023. Tehtävä täytetään aluksi määräaikaisena ajalla 1.3.-31.7.2024 kunnes virka vapautuu 1.8.2024 alkaen. Viran palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 501 mukaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa, ja virkaan valitun tulee koeajan puitteissa esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
YKN 14.12.2023 § 184
85/01.01.01/2022
Valmistelu Hallintojohtaja Sari Mankinen, puh. 0400 156 257
Henkilöstöpäällikkö Paula Raitis puh. 040 6844 088
Selostus Porvoon seurakuntayhtymän asianhallintasihteerin virka on ollut haettavana 1.-30.11.2023 välisellä ajalla. Määräaikaan mennessä virkaa haki 38 henkilöä, joista 15 ei täyttänyt viran kelpoisuusvaatimuksia. Hakijoista kuusi viran vaatimukset parhaiten täyttävää hakijaa kutsuttiin 7.-8.12.2023 toteutettaviin haastatteluihin. Haastattelijoina ovat hallintojohtaja Sari Mankinen ja henkilöstöpäällikkö Paula Raitis.
Esitys virkaan valittavasta henkilöstä tuodaan kokoukseen. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kokouksessa.
Esittelijä Hallintojohtaja:
Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto valitsee Sarri Gummeruksen Porvoon seurakuntayhtymän asianhallintasihteerin virkaan.
Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun henkilön on koeajan puitteissa toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Viran palkkaus on kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukainen. Virka kuuluu vaativuusryhmään 501, peruspalkka 2 520,19 €. Lisäksi voidaan maksaa työkokemuksen perusteella määrittyvää kokemuslisää sekä henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa suorituslisää. Työaika on kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukainen toimistotyöaika (36,25 h/vk).
Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto päätti valita Sarri Gummeruksen Porvoon seurakuntayhtymän asianhallintasihteerin virkaan.
Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun henkilön on koeajan puitteissa toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Viran palkkaus on kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukainen. Virka kuuluu vaativuusryhmään 501, peruspalkka 2 520,19 €. Lisäksi voidaan maksaa työkokemuksen perusteella määrittyvää kokemuslisää sekä henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa suorituslisää. Työaika on kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukainen toimistotyöaika (36,25 h/vk).
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |