Dynasty tietopalvelu
Porvoon seurakuntayhtymä RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.02.2026/Pykälä 12


Kokousasian teksti

 

 

Porvoon suomalaisen seurakunnassa toteutetun Yhteisvastuukeräyksen tulos vuonna 2025 ja seurakunnalle jäävän osuuden käyttökohteesta sopiminen

 

SN 10.02.2026 § 12  

50/02.03.00/2022  

 

Selostus 

 Seurakuntaneuvosto nimesi 14.1.2025 pidetyssä kokouksessa (§ 4) nimesi Yhteisvastuukeräyksen keräyspäälliköiksi diakoniajohtaja Pasi Niemisen, diakoniatyöntekijä Elisabeth Bariskinin ja partiotyöstä vastaava pappi Maiju Halmelan.

 

 Samassa kokouksessa esiteltiin vuoden 2025 keräyskohteen teema, joka oli vahvistaa nuorten mahdollisuuksia unelmoida ja rakentaa turvallista tulevaisuutta.

 

 Yhteisvastuukeräyksen 2025 tuotosta 20 % oli sovittu menevän Suomen Partiolaisten työn tukemiseen. Kerättyjen varojen avulla poistetaan muun muassa taloudellisia esteitä, jotta mahdollisimman moni nuori voisi osallistua partiotoimintaan, kuten leireille ja retkille, sekä hankkia tarvittavia varusteita. Lisäksi kehitetään uusia tapoja tavoittaa nuoria, joilla ei vielä ole merkityksellistä harrastusta. Näin vahvistetaan yhteisöllisyyttä, tunne- ja turvataitoja sekä moninaisuuden ymmärtämistä.

 

 

 Yhteisvastuukeräyksen tulos vuonna 2025

 

Kokonaiskirkon Yhteisvastuukeräyksen tuotto on viime vuosien aikana ollut tasolla noin 2.5–2.6 miljoonaa euroa, mutta vuoden 2025 koko maan tulos ei ole vielä saataville.

 

 Sen sijaan Porvoon suomalaisessa seurakunnassa toteutetun Yhteisvastuukeräyksen 2025 tilinpäätös valmistui 19.12.2025.

 Keräyksen kokonaistuotto oli 7304,19 euroa, josta 30 % osuus,

 eli noin 1849,64 euroa jää sopimusten mukaisesti paikalliseen seurakuntaan.

  

 Paikallisesti tilinpäätöstietojen pohjalta voimme arvioida seuraavaa:

 

·          Lipaskeräys julkisissa tiloissa kuten myymälöissä ja kahviloissa ei useankaan kuukauden aikana tuota kovin suuria summia. Esimerkiksi vain 0.50 euroa tai parhaimmillaan noin 40,00–50,00 euroa.

 

·          Lipaskeräyksen kokonaistuotto oli yhteensä 1645,61 euroa.

 

  • Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen kokonaistuotto oli 8434,86 euroa, josta lipaskeräyksen osuus oli 3321,59 euroa, havaittavissa on selvä lipaskeräämisen ja tuoton väheneminen kahden vuoden aikana. Tähän on varmasti vaikuttanut se, että yhä harvempi käyttää enää käteistä rahaa, vaan on siirtynyt kokonaan sähköiseen maksamiseen.
  • Lipaskerääjien rekrytointi on ollut myös haastavaa, listakeräystä ei enää toteuteta.

 

 Â·         Parhaimmat mahdollisuudet näkyvyyden ja keräystuoton osalta tulevaisuuden Yhteisvastuukeräyksissä antavat yleisötilaisuudet ja kolehtitulot.

 

  • Kolehtituotot olivat 2025 tilinpäätöksessä 1379,19 euroa ja myynti tapahtumat tuottivat 2415,89 euroa.
  • Huomiona voi mainita, että tilaisuuksien ja tapahtumien onnistuminen edellyttää voimakasta ennakkomainontaa ja osallistamista. 
  • Diakoniajohtaja Pasi Nieminen esittelee tarkemmin kokouksessa Yhteisvastuukeräyksen 2025 tulosta ja sen pohjalta käymme kehittävää arviointikeskustelua vuoden 2026 keräyksen toteuttamista varten.

 

 Seurakunnalle jäävän käyttökohteen sopiminen

 

 Seurakuntaneuvostolle esitetään, että 1849,64 euron seurakunnan osuus jaetaan Yhteisvastuukeräyksen 2025 tavoitteiden mukaisesti nuorten osallisuuden tukemiseen kotimaassamme ja osoitamme sen valtakunnallisien kohteen tavoin partiotoimintaan.

 

 Partiotoiminnan merkitys on nostettu keräyksessä esimerkkinä erinomaisesta nuoren kasvua, sosiaalisuutta ja erilaisia elämäntaitoja kehittävänä vapaa-ajan harrastuksena ja tätä on hyvä soveltaa myös Porvoossa ja samalla sen kautta myös vahvistaa partiolippukuntien ja seurakunnan välistä yhteistyötä.

 

 Seurakunnan johtoryhmä on käsitellyt seurakuntaosuuden käytön kohderyhmää kokouksessaan ja esittää, että se jaetaan kolmelle Porvoolaiselle suomenkieliselle partiolippukunnalle, suhteutettuna niiden jäsenmääriin:

 

Porvoon Polunlöytäjät ry, noin 100 jäsentä (perustettu 2002). Lippukunnalla on aktiivista toimintaa ja yhteistyösopimus Porvoon suomalaisen seurakunnan kanssa.

 

  •     Perinteisesti Popolaiset ovat olleet mukana myös kynttilälyhtyjen sytyttämisessä Näsinmäen sankarihaudoille itsenäisyyspäiväksi.
  •     Esitetään 700,00 euron lahjoitussummaa.

 

 Meripartio Porvoon Pooki ry., noin 100 jäsentä (perustettu 2016).

 Vireä merilippukunta, joka toteuttaa talvileirin Hinthaarassa. Arvioitu osallistujamäärä on 60 nuorta partiolaista. Kesällä Pookilaiset liikkuvat vesillä.

 

  •     Partiolippukunta Pooki on osallistunut myös vuosien ajan kynttilälyhtyjen sytyttämiseen Näsinmäen sankarihaudoille itsenäisyyspäiväksi.
  •     Esitetään 700,00 euron lahjoitussummaa.

 

Partiolippukunta Tolkkisten Eräketut, noin 40 jäsentä. Uusi sudenpenturyhmä on aloittanut ja he kokoontuvat Tolkkisten Sillvikissä urheiluseura Herkuleksen majalla. Eräketuilla on kesäleiri suunnitteilla.

 

  •     Esitetään 400,00 euron lahjoitussummaa.

 

 

LAVA:

 Vuoden 2025 Yhteisvastuukeräyksen paikallisen tuoton jakaminen tukee partiotoiminnan kautta lasten ja nuorten kasvua, sosiaalisuutta ja erilaisia elämäntaitoja kehittämistä.

 

Päätösesitys 

Seurakuntaneuvosto

  1. merkitsee tiedoksi vuoden 2025 Yhteisvastuukeräyksen tuloksen Porvoon suomalaisessa seurakunnassa ja käy arviointikeskustelua keräyksen toteuttamisesta
  2. päättää myöntää Yhteisvastuukeräyksen tuloksesta seurakunnan jaettavan osuuden seuraavasti seuraavilla partiolippukunnille:
  • Porvoon Polunlöytäjät ry 700 euroa
  • Meripartio Porvoon Pooki ry 700 euroa
  • Partiolippukunta Tolkkisten Eräketut 400 euroa

 

Asian käsittely 

Diakoniajohtaja Pasi Nieminen kävi suullisesti läpi vuosien 2023, 2024 ja 2025 keräystuottoja ja kertoi lyhyesti päätösesityksessä mainituista partiolippukunnista.

 

Päätös 

Seurakuntaneuvosto

1.    merkitsi tiedoksi vuoden 2025 Yhteisvastuukeräyksen tuloksen Porvoon suomalaisessa seurakunnassa ja käy arviointikeskustelua keräyksen toteuttamisesta

 

2.    päätti myöntää Yhteisvastuukeräyksen tuloksesta seurakunnan jaettavan osuuden seuraavasti seuraavilla partiolippukunnille:

·    Porvoon Polunlöytäjät ry 700 euroa

·    Meripartio Porvoon Pooki ry 700 euroa

·    Partiolippukunta Tolkkisten Eräketut 400 euroa

 

Ptk tark.