RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 12.02.2026/Pykälä 7
Yhteyshenkilöiden nimeäminen pankkien ja rahalaitosten yhteisöasiakkuuteen
YKN 12.02.2026 § 7
4/02.03.03/2026
Valmistelu Hallinto- ja talousjohtaja Timo Tulisalo, puh. 0400 156 257
Taloushallinnon asiantuntija Eija Ala-Ranta, puh. 040 7361 135
Selostus Pankit ja rahalaitokset edellyttävät yhteisöasiakkaaltaan luottamuselimen päätöstä valtuutuksesta pankki- ja sijoitusasioiden hoitamiseen. Tällä päätöksellä vahvistetaan taloudesta vastaavan viranhaltijan (hallinto- ja talousjohtajan) valtuutus ja oikeus toimia Porvoon seurakuntayhtymän edustajana. Lisäksi vahvistetaan taloushallinnon asiantuntijan oikeutus saada tietoja ja raportteja pankkisuhteeseen liittyen. Kunkin yhteistyökumppanin osalta valtuutus täsmennetään käytännön yhteistyön edellyttämien henkilö- ja yhteisötietojen osalta erillisessä liitteessä.
Säädöspohja
Yhtymän taloussäännön (1.1.2026) pykälä 13§ Rahavarojen sijoittaminen täsmentää työnjakoa yhtymän taloudesta vastaavan viranhaltijan (hallinto- ja talousjohtaja) sekä yhteisen kirkkoneuvoston välillä seuraavasti:
Yhteinen kirkkoneuvosto antaa ohjeet seurakuntayhtymän sijoitustoiminnasta. Yhteisen kirkkoneuvoston tehtävä on tunnistaa sijoitustoimintaan liittyvät riskit ja päättää toimenpiteistä, joilla riskejä hallitaan. Seurakuntataloudella tulee olla sijoitussuunnitelma. Hallinto- ja johtosäännöllä (KL 3:7) sijoitustoimintaa koskevaa toimivaltaa voidaan siirtää taloudesta vastaavalle viranhaltijalle. Tämän viranhaltijan tulee tehdä päätös sijoituksista viranhaltijapäätösmenettelyllä, jolloin yhteiselle kirkkoneuvostolle ilmoitetaan tehdyistä päätöksistä neuvoston päättämällä tavalla.
Porvoon seurakuntayhtymän (YTJ 0203446-6) hallintosäännön (1.1.2024) 16§:ssä on edellä mainitun Kirkkolain 3§ mukaan todettu, että hallintojohtaja (nykyisin hallinto- ja talousjohtaja)
--- --- ---
9) päättää seurakuntayhtymän varojen sijoittamisesta yhteisen kirkkoneuvoston määräämien periaatteiden mukaan;
--- --- ---
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja:
Päätösesitys
Yhteinen kirkkoneuvosto
- valtuuttaa hallinto- ja talousjohtajana toimivan Timo Tulisalon toimimaan yhteyshenkilönä, joka edustaa Porvoon seurakuntayhtymää pankkien ja rahalaitosten kanssa käytävissä neuvotteluissa ja jolla on oikeus sopia ja allekirjoittaa asiakirjat yhtymän puolesta.
- oikeuttaa taloushallinnon asiantuntija Eija Ala-Rannan saamaan tietoja ja raportteja pankin/rahalaitoksen asiakkuuteen liittyen.
- päättää poistaa kaikki muut Porvoon seurakuntayhtymässä nimetyille henkilöille annetut pankkiasiointi-, raportointi- tai allekirjoitusoikeudet lukuun ottamatta kohdissa 1 ja 2 mainittuja henkilöitä.
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.
Ptk tark.
|