Dynasty tietopalvelu
Porvoon seurakuntayhtymä RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 11.12.2025/Pykälä 147


Kokousasian teksti

 

 

Selvitys Porvoon suomalaisen seurakunnan viestinnän kokonaisuuden hoitamisesta vuonna 2026 ja sen vaikutus seurakuntasihteerin tehtäväkuvan laajentumiseen, jonka seurauksena esitetään yhteiselle kirkkoneuvostolle määräaikaisen palkanlisän maksamista 1.1.2026 alkaen.

 

 

 

SN 02.12.2025 § 105 

 

 

Selostus Viestinnän pastori Ville Halkoluodolle on, kirkkoherran tekemällä viranhaltijapäätöksellä (§ 11/2025), hakenut Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulilta virkavapautta koeajaksi ajalla 1.1.—30.6.2026 siirtyessään Tuusulan seurakunnan 2. kappalaisen virkaan. 

 

 Kesäkauden takia rekrytoimaan uutta viestintäpastoria päästään elokuun 2026 aikana, jolloin päätös virkaan valinnasta tehdään vasta syyskuun seurakuntaneuvostossa. Uuden viestintäpapin toivotaan pääsevän aloittamaan tällä rekrytointiaikataululla viimeistään marras-joulukuussa 2026.

 

 Tämän seurauksena viestinnän tehtäviä joudutaan hoitamaan seurakunnassa poikkeusjärjestelyin, jonka kokonaisuutta kirkkoherra on suunnitellut johtoryhmän kanssa. Suunniteltu viestinnän kokonaisuus on esitelty myös henkilöstölle työkokouksessa 13.11.2025. Kirkkoherra avaa tätä viestinnän tehtävien hoitamisen kokonaisuutta tarkemmin seurakuntaneuvostolle kokouksessa PP-esityksen avulla.

 

 Tämä väliaikainen järjestely tarkoittaa seurakuntasihteerin työkuvaan merkittävää työtehtävien lisäystä. Hän ottaa vastuulleen kuukausi- ja sähköisten ilmoitusten kokonaisuuden hallinnoinnin. Lisäksi hän yhdessä kirkkoherran kanssa vastaa viestinnän prosessin toimivuudesta yhdessä viestintävastaavien ja johtoryhmän kanssa. Tässä viestinnän prosessin tehtävän hoidossa seurakuntasihteerillä on merkittävä koordinointivastuu.

 

 Kirkkoherra on 24.11.2025 käynyt keskustelun edellä mainittujen tehtävien aiheuttaman määräaikaisen palkanlisän määrästä sekä palkka-asiamies, henkilöstöpäällikkö Paula Raittiin että hallinto- ja talousjohtaja Timo Tulisalon kanssa. Porvoon seurakuntayhtymässä noudatetun aiemman käytännön perusteella on perusteltua maksaa seurakuntasihteerille 200 euron palkanlisä kuukaudessa siihen saakka, kunnes uusi viestinnän pastori on aloittanut tehtävässään. 

 

 Seurakuntaneuvostolle annetaan samalla tiedoksi, että kirkkoherra toimii tämän pykälän käsittelyn ajan kokouksen sihteerinä.

 

 

Päätösesitys 

Seurakuntaneuvosto

1.    hyväksyy viestinnän määräaikaisten tehtävien kokonaisuuden hoitamisen ennen kuin uusi viestinnän pastori on aloittanut tehtävässään.

2.    ehdottaa yhteiselle kirkkoneuvostolle, että se myöntää 1.1.2026 alkaen seurakuntasihteerille viestinnän lisätehtävien hoitamisen takia 200 euron palkanlisän siihen asti kuin uusi viestinnän pastori on aloittanut tehtävässään.  

 

 

Asian käsittely 

Seurakuntasihteeri poistui kokoustilasta ennen asian käsittelyä. Kokouksen sihteerinä toimi pykälän käsittelyn ajan kirkkoherra, joka esitteli asian sisällön seurakuntaneuvostolle.

Päätös 

Seurakuntaneuvosto

1.    hyväksyi viestinnän määräaikaisten tehtävien kokonaisuuden hoitamisen ennen kuin uusi viestinnän pastori on aloittanut tehtävässään.

2.    päätti ehdottaa yhteiselle kirkkoneuvostolle, että se myöntää 1.1.2026 alkaen seurakuntasihteerille viestinnän lisätehtävien hoitamisen takia 200 euron palkanlisän siihen asti kuin uusi viestinnän pastori on aloittanut tehtävässään.  

 

 

YKN 11.12.2025 § 147  

67/01.01.01/2022  

 

Valmistelu Hallinto- ja talousjohtaja Timo Tulisalo, puh. 0400 156 257

 Henkilöstöpäällikkö Paula Raitis, puh. 040 684 4088

 

 

Selostus Suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto on pyytänyt yhteistä kirkkoneuvostoa myöntämään 200 euron suuruisen määräaikaisen palkanlisän seurakuntasihteerille tehtävän vaativuuden tilapäisen muutoksen vuoksi. Porvoon seurakuntayhtymän voimassaolevan hallintosäännön mukaan palkka-asiat kuuluvat yhteisen kirkkoneuvoston päätettäviksi.

 

 KirVESTES 2025–2028, 23 §:

 

 1 mom. Peruspalkan tarkistaminen

 Jos työnantaja päättää muuttaa tehtävää niin, että tehtävän vaativuus muuttuu olennaisesti, se tarkistaa peruspalkan vaativuuden muutosta vastaavasti.

 

 2 mom. Peruspalkan määräaikainen tarkistaminen

 Jos 1 momentissa tarkoitettu muutos on tilapäinen, peruspalkkaa tarkistetaan määräajaksi.

 

 3 mom. Voimaantulo

 Jollei asiasta erikseen toisin päätetä, viranhaltijalla/työntekijällä on oikeus aikaisempaa korkeampaan peruspalkkaan muutoksen todentamista seuraavan kuukauden alusta lukien.

 

 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja:

 

Päätösesitys 

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää myöntää suomalaisen seurakunnan seurakuntasihteerille määräaikaisen palkanlisän tehtävän vaativuuden tilapäisen muutoksen vuoksi. Tehtävän peruspalkkaan tehdään 200 euron korotus alkaen 1.1.2026 ja korotus on voimassa siihen saakka, kunnes uusi viestinnän pastori on aloittanut työssään.

 

Asian käsittely Käynnistetään valmistelutyö sen puolesta, että alle vuoden määräaikaiset palkankorotukset käsitellään jatkossa kussakin yksikössä viranhaltijapäätöksinä konsultoiden palkka-asiamiestä. 

 

 

Päätös 

Päätösesitys hyväksyttiin.

 

 

Ptk tark.