RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Esityslista 23.10.2025/Asianro 89
Ryhmäkasvien hankinta hoitohaudoille vuosille 2026 ja 2027
YKN 23.10.2025
94/02.06/2022
Valmistelu Kiinteistö- ja hankintapäällikkö Krista Jussila, puh. 040 4889 009
Selostus Näsinmäen hautausmaan ryhmäkasvihankinnat on kilpailutettu viimeksi vuonna 2022. Tarjouspyyntöaineisto on käyty etukäteen läpi kiinteistö- ja hautausmaayhteyshenkilöiden kanssa.
Ryhmäkasvien hankintaa varten vuosille 2026–27 on lähetetty tarjouspyyntö 10.9.2025 kolmelle toimittajalle: Leppälehdon Puutarha Oy, Reetantarha Oy ja Tapio Koivulan Puutarha Ky. Tarjousten viimeinen jättöpäivä oli 26.9.2025 klo 12.00 mennessä.
Kyseessä on pienhankinta, koska hankinnan kokonaisarvon on ennakoitu jäävän alle kansallisen kynnysarvon rajan (60 000 €).
Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että valinta tehdään edullisimman tarjouksen perusteella edellyttäen, että taimien laatuvaatimukset täyttyvät ja että ryhmäkasvit toimitetaan rullakoissa (taimet laatikoissa/ lokerikoissa). Lisäksi kukkien on täytettävä Kauppapuutarhaliiton ryhmäkasvien yleiset laatuvaatimukset sekä yksilöidyt vähimmäisvaatimukset. Laatuvaatimusmääritykset on lähetetty tarjouspyynnön liitteenä.
Tarjouksen ovat määräaikaan mennessä jättäneet:
yhteensä (vuodet 2026–27)
Reetantarha Oy 48 905,20 €
Tapio Koivulan Puutarha Ky 45 756,08 €
(hinnat sisältävät alv:n 25,5 %)
Liitteenä tarjouspyyntöasiakirjat, tarjousten avauspöytäkirja ja tarjousvertailu.
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja:
Päätösesitys
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää, että ryhmäkasvit vuosille 2026–27 hankitaan edullisemman tarjouksen antaneelta, Tapio Koivulan Puutarha Ky:ltä yhteishintaan 45 756,08 € (sis. ALV 25,5 %).
Tämä pykälä tarkastetaan heti.
Päätös
Ptk tark.
|