RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Esityslista 23.10.2025/Asianro 97
Porvoon seurakuntayhtymässä vuonna 2026 perittävät tilavuokrat ja palvelumaksut
YKN 23.10.2025
51/03.01.02/2025
Valmistelu Kiinteistö- ja hankintapäällikkö Krista Jussila, puh. 040 4889 009
Selostus Porvoon seurakuntayhtymän hallintosäännön 12 § kohdan 5 mukaan yhteinen kirkkoneuvosto vahvistaa seurakuntayhtymälle tulevat muut maksut kuin hautapaikkamaksut.
Niin kutsuttu maksuvihko muutettiin syksyllä 2024 tilavuokrahinnastoksi. Leirit ynnä muut seurakunnallisen toiminnan maksut valmistellaan seurakuntaneuvostoissa, josta ne lähetetään vahvistettavaksi yhteiselle kirkkoneuvostolle. Hallintoviraston johtoryhmässä on lisäksi keskusteltu siitä, miten on tärkeää, että molemmat seurakuntaneuvostot keskustelevat keskenään esimerkiksi rippileirimaksujen suuruudesta, ettei seurakuntien välille synny epätasa-arvoista hinnoittelua.
Alla lueteltu merkittävimmät muutokset tilavuokrahinnastoon vuodelle 2026:
- Vuokrattavat tilat hinnoitellaan jatkossa ev.lut seurakuntaan kuuluville ja seurakuntaan kuulumattomille, yrityksille tai yhteisöille erikseen.
- Hintoja on tarkistettu maltillisesti ylöspäin, missä se on tarkoituksenmukaista.
- Vuoden 2025 aikana huomatut ja tehdyt tekniset korjaukset (mm. maininta Teosto-maksuista, soitinvirityksistä ja peruutusehdoista) on sisällytetty uuteen tilavuokrahinnastoon
- Pikkukirkkoa ei voi vuokrata remontista johtuen vuonna 2026
- Graafinen ilme on päivitetty uuden ilmeen mukaiseksi
Liitteenä tilavuokrahinnaston luonnosversio, missä on pyritty punaisella korostusvärillä tuomaan esille tehtäviä muutoksia.
Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja:
Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto vahvistaa liitteessä esitetyt maksut noudatettaviksi Porvoon seurakuntayhtymässä vuonna 2026.
Päätös
Ptk tark.
|