Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 71


 

 

Lähetyksen työntekijöiden, Juhana Sihvon ja Taina Virolaisen, osallistuminen SLS:n opintomatkalle Angolaan 16.-27.9.2025

 

SN 10.12.2024 § 71  

67/01.03/2023  

 

Selostus Alla lähetyksen pastori Juhana Sihvon esittely retkestä, erillisenä liitteenä myös Lähetysseuran matkakutsu.

"Seurakuntaneuvosto päätti 2017 (Sn 10.10.2017 § 76) ottaa Teija Lievosen seurakunnan nimikkolähetiksi Angolaan 1.1.2018 alkaen. Työluvan saaminen Angolasta kesti kauan, Teija pääsi aloittamaan työt siellä vasta 1.12.2018. Teija oli seurakuntamme luottamushenkilö (kasvatuksen johtokunnan jäsen, palvelun johtokunnan varajäsen sekä seurakuntaneuvoston varajäsen) ja vapaaehtoinen, hän oli perustamassa Sakset ja supina -käsityöpiiriä, joka kokoontuu edelleen Gammelbackassa. Porvoolaisen aktiivisen seurakuntalaisen ottaminen nimikkolähetiksi varmisti jo lähtökohtaisesti vahvat yhteydet työntekijään ja työhön.

 

 Gammelbackan alueen väki pitää erityisellä tavalla Teijaa nimikkolähettinään. Teija teki viime vierailullaan työtään tunnetuksi Porvoossa mm. koko sivun haastattelussa Uusimaassa (29.4.2023) ja oppitunnilla kahdelle lukiokurssille toukokuussa 2023 (UE2, FI2).

 

 Tutustuminen Suomen Lähetysseuran työhön Angolassa Teijan johdolla antaisi tietoa, mitä tuellamme tehdään, mitkä ovat työn haasteita ja mahdollisuuksia. Se vahvistaisi yhteyksiä Lähetysseuraan, Teijaan, Angolan kirkkoon ja ihmisiin Angolassa. Yhteydet Angolaan eivät ole vain yhdensuuntaisia, sillä piispa Tomás Ndawanapo saarnasi Porvoossa syyskuussa. Lähetysseuran piiri on kerännyt rahaa Angolan kirkon kumppanin Onnellinen lapsi -kansalaisjärjestön työhön. Tutustuminen Onnellinen lapsi -työhön antaisi mahdollisuuden tuoda tuoreet kuulumiset työstä ja tarjoaisi aineksia lähetyskasvatukseen lasten ja nuorten kanssa varsinkin leirityössä. Teijan viemisiksi Angolaan ovat papit lahjoittaneet käytettyjä papin paitoja. Paitoja voitaisiin kerätä matkaan nytkin. Taina ja Juhana voisivat pitää Angolasta matkablogia, jota linkitettäisiin someen ja kotisivuille."

Lähetyksen työntekijöiden lähettämisestä Angolan opintomatkalle keskusteltiin myös YTRYn kokouksessa 5.12.2024, missä sitä kannatettiin.

Suomen Lähetysseuran matkapaketin hinta on 2500 € per henkilö, mikä sisältää lennot, kuljetukset, majoitukset ja ateriat perillä Angolassa. Matkapaketit maksetaan vuoden 2024 budjetista.

 

Päätösesitys Seurakuntaneuvosto lähettää lähetyksen työntekijät Juhana Sihvon ja Taina Virolaisen SLS:n opintomatkalle Angolaan 16.-27.9.2025. Heille maksetaan matkapaketti, 2500 € per henkilö.

 

Päätös Seurakuntaneuvosto päätti lähettää lähetyksen työntekijät Juhana Sihvon ja Taina Virolaisen SLS:n opintomatkalle Angolaan 16.-27.9.2025. Heille maksetaan matkapaketti, 2500 € per henkilö.

 

 

Ptk tark.