Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 66


 

Ilmoitusasiat

 

SN 12.11.2024 § 66  

    

 

 

  1. Jalkautuvan työn tiimin kuulumiset

 

Tavoittavan työn pastori Annaleena Piepponen ja tavoittavan työn diakoni Juha Virolainen esittäytyvät sekä kertovat työstään ja jalkautuvan työn kuulumisista.

Esittely tapahtuu seurakuntaneuvoston kokouksen alussa eli kokouksen työjärjestyksen hyväksymisen jälkeen.

 

Asian käsittely: Jalkautuvan työn tiimin esittely-PowerPoint on liitteenä seurakuntaneuvoston Teams-kanavan kokouskansiossa.

Jalkautuvan työn tiimi nosti esiin erityisesti naapuriseurakuntamme sekä seurakuntayhtymän merkittävimpinä yhteistyökumppaneina, ja lisäksi kaupungin ja muut paikalliset yhteistyötahot.

Seurakuntaneuvosto kävi keskustelua jalkautuvan työn tiimin kanssa ja esitti ideoita ja toiveita mahdollisista yhteistyökohteista tulevaisuudessa.

Anna Talvitie ja koko seurakuntaneuvosto kiittivät Piepposta ja Virolaista kasvojen antamisesta seurakunnalle ja siitä, että he ovat kohtaamassa myös niitä, jotka eivät osallistu perinteiseen seurakunnan toimintaan.

 

 Seurakuntaneuvosto ja kirkkoherra kiittävät jalkautuvan työn tiimiä hienosta työstä seurakunnassa.


2. Ympäristödiplomin uusiminen

 

Porvoon seurakuntayhtymälle on myönnetty kirkon ympäristödiplomi joulukuussa 2020. Diplomikausi tulee päätökseen joulukuussa 2024, joten ympäristödiplomi uusitaan kaudelle 2025-2029. Ympäristötyöryhmä on jo aloittanut ympäristökatselmuksen tekemisen. Katselmuksen pohjalta ympäristöohjelma päivitetään. Päivitetty ympäristöohjelma tullee yhteisen kirkkoneuvoston päätettäväksi alkuvuodesta 2025.

 

Jari Visto Step-opintokeskuksesta oli 26.9.2024 sparraamassa suomalaisen seurakunnan työntekijöitä ympäristöasioista diplomin uusimiseen liittyen.

Viston PowerPoint-esitys on luettavissa liitteistä.

 

Asian käsittely: Seurakuntaneuvosto kävi ympäristödiplomista vilkasta keskustelua ja esitti lisäkysymyksiä kirkkoherralle:

Mirja Suhonen toivoi täsmennystä siihen, kuinka ympäristöasiat suhteutuvat uuteen organisaatiomalliin ja kuinka asia tulee näkymään seurakunnan käytännön työn tekemisessä Kirkkoherra korosti vastauksessaan, että seurakuntien rooli on ennen kaikkea ympäristökasvatuksessa, kun taas seurakuntayhtymän tehtävänä on huolehtia fasiliteettien kuntoon laittamisesta (mm. kierrätyksen järjestämisestä). Kaiken kaikkiaan meidän tilanteemme sertifikaatin hakemisessa on oikein hyvä, koska jo edellisellä kerralla ylitimme vaaditun pisterajan selvästi ja tämän jälkeen on myös vastikään valmistunut ja hyväksytty seurakuntayhtymän metsäohjelma. Suhonen kiitti, että ympäristöystävällisiä valintoja on mietitty hyvin myös yhtymän puolella.

 

Marja Sainio korosti asian tärkeyttä ja piti materiaalia hyvänä. Hänkin kaipasi kuitenkin lisää konkretiaa, esimerkiksi ohjevihkosta seurakuntalaisille. Anna Talvitie ja Roger Nordman yhtyivät tähän ja toivoivat myös vahvempaa viestintää sekä esimerkin asettamista myös ulospäin kertomalla suuremmin seurakunnan tekemästä ympäristötyöstä, kuten ympäristödiplomista. Kirkkoherra vastasi, että päivitettävässä ympäristökasvatusohjelmassa konkretisoidaan tavoitteita ja toimia eri työaloilla.

 

Soili Koskelainen korosti koulujen ja päiväkotien vahvaa ympäristökasvatusta, jota seurakuntien työ tukee.

 

Teemu Liikala muistutti, että seurakuntatyön fokuksen tulisi pysyä seurakunnan perusviestissä. Kirkkoherra kannatti positiivisen kannustuksen keinoja ympäristöviestinnässä.

 

 

  1. Korjaus 8.10.2024 seurakuntaneuvoston pöytäkirjan § 59 ilmoitusasioiden kohtaan 1

 

Lähetystyön esittäytyminen -kohdassa mainittu lähetystyön tuntityöntekijä on nimeltään Mervi Heikkinen, ei Heikkilä.

 

 

  1. Joulun suunnitelmat

 

Liitteinä kooste Kauneimmista joululauluista sekä Pikkujouluristeilyn kokonaisuudesta.

 

 

  1. Erityisnuorisotyön raportin jälkeisten tarpeiden jatkotyöstäminen

 

Kirkkoherra avaa seurakuntaneuvostolle suunnittelutilannetta sekä samalla tuo piispa Teemu Laajasalon terveisiä hänen, sisäministeriön pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakan ja poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäen kanssa käymistään tapaamisista. Palavereissa nousi esille näkökulmia, joissa seurakunnille tarjottiin uudenlaisia avauksia toimia turvallisuuden tunteen lisäämisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä.

 

Valtion ylimmät turvallisuusviranomaiset tiedostavat hyvin sen, miten vaikuttavaa seurakuntien toiminta on ja kuinka siinä kootaan mm. rippikoulun kautta hyvin laaja otos ikäluokasta vuosittain. Piispa toivoi konkreettisia projekteja tämän tiimoilta, joiden sisältöä kirkkoherra avaa seurakuntaneuvostolle kokouksessa tarkemmin.

 

Asian käsittely: Kirkkoherra esitteli yhdessä kasvatuksen johtaja Heli Niemisen kanssa valmistellun taustamateriaalin, joka tallennettiin myös seurakuntaneuvoston Teams-kanavalle. Erityisnuorisotyön projektin jatko tulee käsiteltäväksi joulukuun seurakuntaneuvoston kokouksessa.

Seurakuntaneuvosto kävi keskustelua erityisnuorisotyön raportin jälkeisten tarpeiden jatkotyöstämisestä:

 

Anna Talvitie kiitti, että kouluikäisistä saatavaa dataa hyödynnetään, ja samalla sanoitetaan positiivista tulevaisuutta.

 

Anja Luoma nosti esiin nuorten tyttöjen ahdistuneisuuden sekä nuorten voimistuvat taloushuolet. Hän toivoi, että seurakunnassa panostettaisiin erityisesti myös nuorten itsensä työllistämisen tukemiseen.

 

Irmeli Hoffrén nosti esiin ammatillisten oppilaitosten tilanteen. Niissä on karsittu lähiopetuksen määrä todella vähäiseksi.

 

 

  1. Info ja valmistelukeskustelu hautatoimiston ja molempien kirkkoherran virastojen välisestä yhteistyöhankkeesta

 

Henkilöstöpäällikkö Paula Raitis, papiston lähiesihenkilö Riitta Kaajava sekä kirkkoherrat Mats Lindgård ja Pontus Salmi ovat yhdessä keskustelleet seurakuntien kirkkoherranvirastojen ja seurakuntayhtymän hautatoimiston yhteistyön kehittämisestä niin, että vastaisuudessa hautatoimisto hoitaisi koko hautausprosessin seurakuntien pappien ja kanttorien varausta myöten. Samalla on kartoitettu molempien kirkkoherranvirastojen henkilöresurssien yhteistä tarvetta, kun molemmissa seurakunnissa on toimistonhoitaja jäämässä samaan aikaan kevään 2025 aikana eläkkeelle.

 

Keskusteluissa on syntynyt ajatus molemmille seurakunnille yhteisestä työntekijästä, joka sijoitetaan suomalaiseen seurakuntaan, mutta ruotsinkielinen tuomiokirkkoseurakunta käyttää 40 % hänen työpanoksestaan ja näin myös maksaa tämän osuuden henkilöstökuluista. Henkilöstöpäällikkö Paula Raitis ja papiston lähiesihenkilö Riitta Kaajava lähtivät tämän pohjalta valmistelemaan tehtävänkuvaa.

 

Asiasta käydään valmistavaa keskustelua ja asia tuodaan päätettäväksi 10.12.2024 päätettävään seurakuntaneuvoston kokoukseen.

 

Asian käsittely: Timo Ågren piti hautausasioiden uudelleenjärjestelysuunnitelmia erinomaisina.

 

 

  1. Osallistavan budjetoinnin hanke

 

Osallistavan budjetoinnin hankkeesta vastanneen työryhmän vetäjän, kasvatuksen asiantuntija Jari Oksasen raportti vuoden 2024 osallistavan budjetoinnin hankkeesta on luettavissa liitteenä. Lisäksi työryhmä antaa seurakuntaneuvostolle tiedoksi hankkeen valmisteluaineiston, joka on luettavissa seurakuntaneuvoston Teams-kanavalla.

Työryhmän toivomuksesta käydään keskustelua seurakuntaneuvoston edustajista vuoden 2025 osallistavan budjetoinnin työryhmään. Vuonna 2024 seurakuntaneuvoston edustajina toimivat Eeva-Liisa Kangas ja Sanna Äyräväinen.

 

Asian käsittely: Eeva-Liisa Kangas ja Sanna Äyräväinen kertoivat, että osallistavan budjetoinnin prosessi oli antoisa ja mielenkiintoinen. Toisaalta ehdotukset osoittivat osaltaan myös, että ei ole aivan yleisesti tiedossa, mitä kaikkea seurakunta jo tekee ja mitä sen perustoimintaan kuuluu. Paljon oli myös ehdotuksia, joiden toteuttamiseen ei tarvinnut varata erikseen rahaa, vaan ne oli mahdollista toteuttaa perus seurakuntatyön puitteissa.

Kangas ja Äyräväinen totesivat, että osallisuuden ja osallistumisen kokemus ei välttämättä synny järjestämiseen osallistumisesta. Usein oli ehdotettu toimintaa, jollaiseen ehdottaja itse tahtoi osallistua nimenomaan seurakuntalaisena, ei järjestäjänä.

 

Anna Talvitie kysyi, olisivatko Kangas ja Äyräväinen halukkaita jatkamaan osallistavan budjetoinnin ryhmässä edelleen. He vastasivat myönteisesti ja heidän jatkamistaan seurakuntaneuvoston edustajina osallistavan budjetoinnin työryhmässä kannatettiin.

 

Soili Koskelainen kysyi varatun budjetin riittävyydestä, mihin edustajat vastasivat, että budjetti oli saatu tehokkasti käytettyä. Rahan riittävyyden sijaan rajallinen toteutusaika nousi suurimmaksi esteeksi ehdotusten toteuttamiselle, sillä määräraha oli varattu nimenomaan vuoden 2024 budjettiin.

Seurakuntaneuvosto kehotti jatkamaan osallistavan budjetoinnin hanketta.

 

Kirkkoherra totesi, että ehdotusten määrä oli positiivinen yllätys. Seurakuntaneuvosto oli ilahtunut seurakuntalaisten hyvistä ehdotuksista ja kiitti Jari Oksasta suuresta työstä osallistavan budjetoinnin hankkeessa.

 

 

  1. Yleiskeskustelu syksyn 2025 yhteistä suorituslisätavoitteista ja vuoden 2024 arvioinnista 

 

Vuodelle 2024 asetetut suorituslisätavoitteet arvioidaan marras- ja joulukuun aikana. Seurakuntaneuvoston joulukuun kokous pidetään 10.12., jolloin muutamilla työntekijöillä on vielä tavoitteiden arviointi kesken. Tämän takia seurakuntaneuvostolle ehdotetaan, että kirkkoherra tekee suorituslisien jakamisesta viranhaltijapäätöksen, joka tuodaan seurakuntaneuvostolle tiedoksi.

 

Vuoden 2025 suorituslisätavoitteet asetetaan niin, että vielä kevään aikana strategiasta johdetut tavoitetyöryhmät ovat toiminnassa ja jokaiselle asetetaan kevään 2025 ajaksi yksi ryhmän tavoitteesta johdettu henkilökohtainen tavoite.

 

Muut tavoitteet rakennetaan kullekin seuraavista aihepiireistä:

. Vapaaehtoistyön kehittäminen ja sen edistäminen (seurakuntaneuvoston erikseen viime kokouksessa nostama teema)

. Uuden strategian ja sen mukaisten tavoitteiden laadinta uudessa (1.9.2025 käyttöön otettavassa) organisaatiomallissa

Miten aktiivisesti työntekijä on rakentamassa yhteistä strategiaa ja sieltä johdettuja tavoitteita omalla osa-alueellaan organisaatiossa

. Messuelämän kehittäminen

Osa työntekijöistä on saanut vastuuta (työryhmän jäsen ja sen sisällä määritelty selkeä vastuu) syyskuussa 2024 pidetyn  jumalanpalveluspäivän myötä sovituissa kehittämisryhmissä.

 

Asian käsittely: Seurakuntaneuvosto kannatti ehdotusta siitä, että päätös suorituslisien myöntämisestä tehdään kirkkoherran viranhaltijapäätöksenä.

Anna Talvitie kiitti hyvistä suunnitelmista uusiksi tavoitteiksi.

 

 

  1. Info Lillat-päiväkodin toiminnasta ja taloudesta

 

Seurakunnan päiväkoti Lillat Porvoo Ry:n hallitus antaa kokouksessa väliaikatiedon päiväkodin toiminnasta ja taloudesta seurakuntaneuvostolle, koska se on ollut yksi yhdistyksen perustajista. Samalla hallitus on selvittänyt päiväkodin talouden kehitystä vuoden 2025 ajalta, kun on saatavissa uutta tietoa siitä, miten uudet lapset sijoittuvat kevään ja kesän 2025 jälkeen päiväkotiin.

 

Asia esitellään seurakuntaneuvostolle PP-esityksen avulla ja hallituksen jäsenet (Järvinen, Laukkarinen, Salmi ja Talvitie) ilmoittavat jo etukäteen, että he jääväävät esittelyn jälkeen itsensä mahdollisen seurakuntaneuvoston käsittelyn ajaksi.

 

Asian käsittely: Kirkkoherra, Seurakunnan päiväkoti Lillat Porvoo Ry:n hallituksen puheenjohtajana, esitteli päiväkodin toimintaa ja taloustilannetta PowerPoint-esityksellä.

 

 Hallituksen puheenjohtajan esityksessä ilmaistiin, että päiväkotiyhdistyksen taloustilanne on vuonna 2025 negatiivinen seuraavista syistä:

 

 . Aluehallintoviraston ja Porvoon kaupungin odotettua pidempi käsittelyaika, jonka vuoksi päiväkotia ei voitu avata heti vuoden 2024 alussa. Emme myöskään saaneet markkinoida ennen toimiluvan saamista päiväkotipaikkoja ja tehdä huoltajien kanssa sopimuksia etukäteen. Tämän takia päiväkodin toiminta käynnistyi asteittain kevään 2024 aikana, jolloin suuri osa päivähoitoa tarvitsevista perheistä oli jo valinnut päivähoitopaikkansa.

 . Päiväkodin alkuhankinnat olivat osin oletettu suuremmat kuin oli budjetoitu.

 . Yhden asiakasperheen muutto paikkakunnalta  pienensi loppukeväälle ja alkusyksylle suunniteltua budjettia.

 

 Päiväkotiyhdistyksen hallitus on tehnyt tarkat laskelmat tammikuun 2024 - elokuun 2025 väliselle ajalle, ottaen huomioon tälle ajalle päiväkotiin tulevat lapset ja heistä saatavat palvelumaksut. Laskelmien mukaan päiväkodin toiminta saadaan kattamaan toimintakulut syyskuusta 2025 lähtien.

 

 Lopuksi hallituksen puheenjohtaja kiitti Seurakunnan päiväkoti Lillat Porvoo Ry:n yhdistyksen hallituksen jäseniä suuresta panoksesta päiväkodin toiminnan käynnistämisessä.

 

 Tämän jälkeen yhdistyksen hallituksen jäsenet Järvinen, Laukkarinen, Salmi ja Talvitie jääväsivät itsensä ennen seurakuntaneuvoston keskustelun alkua ja poistuivat kokoustilasta.

 

 Seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Timo Ågren siirtyi täksi aikaa kokouksen puheenjohtajaksi.

 

 Seurakuntaneuvosto kävi vilkasta keskustelua päiväkotiyhdistyksen taloustilanteesta ja suositteli, että yhdistys kehittää uusia tulonhankintakeinoja, kuten kannatusjäsenyyksiä, toiminnan vakauttamiseksi. Lisäksi Anja Luoma ehdotti kolehdin keräämistä yhdistyksen tueksi, mikä sai kannatusta.

 

 Seurakuntaneuvosto kannatti yksimielisesti enintään yhteensä 27 500 € tuen myöntämistä Lillat Porvoo Ry:lle. Kirkkoherra valtuutettiin päättämään, mistä (vuosien 2024 ja 2025) budjetista se otetaan.


Kokous päätettiin klo 20.



Ilmoitusasiat merkitään tiedoksi.

 

Päätös