RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koulutukset 2025
SN 12.11.2024 § 64
114/01.03/2022
Selostus Työnantajan on laadittava työntekijöiden ammatillisen osaamisen
kehittämiseksi koulutussuunnitelma, jos sen henkilöstön lukumäärä on
säännöllisesti vähintään 20.
Henkilöstökoulutuksella
. pyritään hankkimaan osaamista, jota seurakunta tarvitsee kyetäkseen
vastaamaan entistä paremmin esille nousseisiin haasteisiin tai
seurakunnan lähivuosien painopisteisiin.
. seurakunta voi koulutuksen avulla täydentää ja vahvistaa henkilöstönsä
osaamista heidän perustehtävissään.
. kirkkoon voidaan kouluttaa osaajia, joiden ammattitaito hyödyntää
laajempaa kokonaisuutta kuin vain oman seurakunnan työyhteisöä,
esimerkkinä työnohjaajat.
Koulutusmäärärahat hyväksytään budjetin hyväksymisen yhteydessä.
Työntekijöiden koulutusanomukset on käsitelty YTRYssä 24.10.2024.
Perusperiaatteista on keskusteltu, esimerkiksi neuvottelupäivät ja
vastaavat kokoontumiset eivät sisälly koulutussuunnitelmaan, vaan ovat
työalojen omaa toimintaa.
Kirkkoherra voi tarvittaessa myöntää koulutuksia myös pitkin vuotta
viranhaltijapäätöksellä.
Päätösesitys Seurakuntaneuvosto hyväksyy Porvoon suomalaisen seurakunnan koulutussuunnitelman vuodelle 2025.
Asian käsittely
Päätös Seurakuntaneuvosto hyväksyi Porvoon suomalaisen seurakunnan koulutussuunnitelman vuodelle 2025.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |