RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 08.10.2024/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Erityisnuorisotyön projektin arviointi
SN 08.10.2024 § 56
9/00.01.07/2023
Selostus Seurakuntaneuvosto asetti 1.12.2020 pitämässään kokouksessa priorisointiryhmän, jonka tehtävänä oli yhdessä kirkkoherran kanssa valmistella esityksiä seurakuntaneuvostolle siitä, miten seurakunnan taloustilanne-ennusteisiin ja strategiaan perustuen suunnitellaan henkilöstörakennetta ja priorisoidaan tehtäviä eteen tulevissa rekrytointiprosesseissa.
Seurakuntaneuvosto päätti (11.5.2021, § 29) priorisointiryhmän tekemän valmistelun pohjalta mm. seuraavaa: käynnisti varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan kehittämishankkeen ja perusti
erityisnuorisotyön projektityöntekijän (nuorten ulkopuolisuuden ehkäisy Porvoossa -projekti) ajalle 1.9.2021-28.2.2025. Erityisnuorisotyön projektityöntekijän tehtävään valittiin Anni Kuivala (Kirkkoherran viranhaltijapäätös 11.8.2021).
Erityisnuorisotyön projektin aikana Anni Kuivala haki 23.1.-20.2.2023 välisenä hakuaikana nuorisotyönohjaajan (varhaisnuorisotyön painotuksella) virkaa, johon seurakuntaneuvosto valitsi hänet 14.3.2023 (§ 26) pidetyssä kokouksessa.
Samassa yhteydessä seurakuntaneuvosto päätti, että Anni Kuivala hoitaa vakituisessa nuorisotyönohjaajan (varhaisnuorisotyö) viranhaltijana meneillään olevan eritysnuorisotyön projektin loppuun. Tämän takia seurakuntaneuvosto päätti palkata samassa yhteydessä vs. nuorisotyönohjaajaksi varhaisnuorisotyön virkaan nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, sosionomiopiskelija Rasmus Asmundelan.
Ohessa on erityisnuorisotyön projektityöntekijä Anni Kuivalan, kasvatuksen johtaja Heli Niemisen avustuksella, laatima Erityisnuorisotyön kehittämisprojekti -raportti (1.10.2021 - nykyhetki). Anni Kuivala on kirjannut raportin loppuun näkemyksiään siitä, mitkä hän näkee ulkopuolisuuden ehkäisyn tulevaisuuden painopisteinä lähivuosina Porvoossa.
Kasvatuksen johtaja Heli Nieminen tulee tämän pykälän käsittelyn ajaksi seurakuntaneuvoston kokoukseen, ja hän yhdessä kirkkoherran kanssa käy läpi kasvatuksen tulevaisuuden haasteita, jotka ovat tärkeä ottaa huomioon, kun päätetään erityisnuorisotyön tehtävän kokonaisuudesta.
Seurakuntaneuvoston toivotaan antavan evästystä viranhaltijoille ja asiakokonaisuus tuodaan uudelleen seurakuntaneuvoston käsiteltäväksi syyskauden 2024 aikana.
Päätösesitys Seurakuntaneuvosto
1. käy keskustelua Erityisnuorisotyön kehittämisprojekti -raportista (1.10.2021 - nykyhetki) sekä kasvatuksen johtajan ja kirkkoherran kokouksessa esittämistä näkemyksistä kasvatuksen kokonaisuuden kehittämisestä.
2. antaa evästystä viranhaltijoiden jatkotyöskentelylle erityisnuorisotyön tehtävän kokonaisuuden hoitamisessa.
Asian käsittely Kirkkoherra taustoitti asian päätösesitystä ja käynnissä ollutta keskustelua sekä totesi, että huomenna 9.10.2024 saadaan kuultavaksi Taloustutkimuksen tekemän uuden Arvot360Kirkko -tutkimuksen segmentointitulokset, joiden pohjalta tehdään seuraava strategia. Tämä on myös erityisnuorisotyön jatkoa suunniteltaessa tärkeää huomioida. Huomenna saamme kuulla Taloustutkimuksen asiantuntijan Jaakko Kaartisen alustuksen, jossa hän erityisesti paneutuu siihen, miten tutkimustulokset ovat muuttuneet nuorten ikäluokkien parissa.
Seurakuntaneuvosto kiitti hyvin tehdystä ja monipuolisesta raportista sekä kävi siitä vilkasta keskustelua:
Niko Perälä käytti puheenvuoron kohderyhmää lähellä olevana. Hän piti raporttia hyvänä ja kiitti erityisesti yhteistyöstä Careerian kanssa. Heli Nieminen totesi, että ensi vuoden budjettiin on varattu myös Careerialle stipendirahaa, jotta olisimme tasapuolisia kaikkia oppilaitoksia kohtaan.
Pekka Laukkarinen totesi, että nykyään voisi olla hedelmällisempää puhua nimenomaan "ulkopuolisuuden ehkäisystä", missä juuri erityisnuorisotyö on merkittävässä roolissa.
Virpi Skipparin aloitteesta käytiin keskustelua Walk In Terapiasta.
Leena Sorjonen nosti esiin, että tutkimusten mukaan nuoret voivat Porvoossa selkeästi huonommin kuin Suomessa keskimäärin. Myös hänellä on esimerkkejä nuorten, erityisesti tyttöjen, pahoinvoinnista.
Anna Talvitie nosti esiin Porvoon kaupungin järjestämän huoltajille suunnatun illan nuorten pahoinvoinnista. Illasta oli myös uutisointia paikallismediassa. Tilaisuudessa sometutkija kertoi nuorten somekäyttäytymisestä ja siihen liittyvistä huomattavista haasteista. Nuorten some on muuta kuin millaisena me aikuiset sen tunnemme, ja sisältö, jolle nuoret päivittäin altistuvat, on todella epäterveellistä ja huolestuttavaa, mihin olisi puututtava myös lainsäädännöllä. Somen vaikutus nuorten pahoinvointiin on merkittävä, sillä nuoret viettävät somessa suuria aikoja, jopa seitsemän tuntia päivässä. Kirkkoherra nosti keskustelun yhteydessä esiin myös tekoälyn.
Kasvatuksen johtaja Heli Nieminen käytti puheenvuoron erityisnuorisotyön tilanteesta:
Nieminen pitää erityisnuorisotyötä tärkeänä osana seurakunnan perustehtävän toteuttamista ja esitti huolensa erityisesti nuorten mielenterveystilanteesta, jonka myös seurakuntaneuvosto nosti puheenvuoroissaan esiin.
Kaupungin eri kasvatustoimijoiden yhteisessä Lasten ja nuorten hyvinvointiryhmässä on nostettu esiin yleinen resurssien puute - ei ole tarpeeksi aikuisia kohtaamiaan nuoria. Kuitenkin aikuisten kaipuu ja tuen tarve on nuorilla valtava. Nieminen totesi, että lisäksi nuoruuden ilmiöt tippuvat yhä nuorempiin ikäluokkiin ja nuoruus aikaistuu, mihin haasteeseen on tulevaisuudessa tarve vastata.
Myös nuoriso- ja rippikoulutyössä on näkynyt nuorten tilanne ja tarve erityisnuorisotyön osaamiselle, joka tullee lisääntymään - meidän olisi aidosti oltava kaikille nuorille osallisuuden ja osallistumisen mahdollistava seurakunta.
Nieminen toivoi, että erityisnuorisotyön projektin päättymisen jälkeistä tilannetta voitaisiin edistää mahdollisimman pitkälle jo tämän vuoden puolella. Anni Kuivalan erityisnuorisotyön projekti päättyy helmikuun lopussa 2025 ja häntä nuorisotyöntekijänä sijaistavan Rasmus Asmundelan sopimus jo tammikuun lopussa.
Kirkkoherra käytti puheenvuoron erityisnuorisotyön tilanteesta:
Sukupuolijakauma on tullut selkeästi esiin nuorisotutkimuksissa, tytöt ovat keskimäärin homogeemisempi ryhmä ja niin sanotut pudokkaat ovat useimmiten poikia. Kirkkoherra odottaa mielenkiinnolla uuden Kirkon nelivuotiskertomuksen ilmestymistä tämän kuun lopussa, jolloin saadaan tuoreita tuloksia, samoin uusimpia Arvot360Kirkko -segmenttitietoja.
Kirkkoherra nosti esiin erityisesti tyttöjen pahoinvoinnin, josta on paljon esimerkkejä, sekä huolen nuorten identiteettien kadottamisesta.
Kirkkoherra kertoi, että erityisnuorisotyön projekti nostaa esiin kysymyksen nuorison diakonisten tarpeiden painopisteistä, joita on syytä tarkemmin kartoittaa vielä uusimpien tutkimustulosten ja tilastojen avulla. Samalla on tiedostettava, että kaikkien nuorisotyötä tekevien työntekijöiden työ pitää sisällään erityisnuorisotyön elementtejä.
Tämä asia tuodaan vielä tämän syksyn aikana uudestaan seurakuntaneuvoston käsiteltäväksi, ennen kuin tehdään päätöksiä tehtäväkokonaisuuden jatkosta. On tärkeää muistaa, että viime seurakuntaneuvostokaudella sekä diakoniassa että erityisnuorisotyössä perustettiin melko samaan aikaan projektit. Diankoniaprojektia ei jatkettu ja nyt erityisnuorisotyön tarpeet ovat seurakuntaneuvostossa käsitelyssä.
On tärkeää asettaa tulevalle työlle selkeät painopisteet, koska kaikkeen ympäristöstä tulevaan hätään emme pysty yhden työntekijän panoksella tarttumaan. Samalla on syytä miettiä erityisnuorisotyön ja diakonian välistä suhdetta.
Päätös Seurakuntaneuvosto
1. kävi keskustelua Erityisnuorisotyön kehittämisprojekti -raportista (1.10.2021 - nykyhetki) sekä kasvatuksen johtajan ja kirkkoherran kokouksessa esittämistä näkemyksistä kasvatuksen kokonaisuuden kehittämisestä.
2. antoi evästystä viranhaltijoiden jatkotyöskentelylle erityisnuorisotyön tehtävän kokonaisuuden hoitamisessa.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |