RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 10.10.2024/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hautaustoimen maksut 2025
YKN 29.08.2024 § 92
Valmistelu Hallintojohtaja Sari Mankinen, puh. 0400 156 257
Hautaustoimen päällikkö Markku Blom, puh. 0400 494 694
Selostus Hautaustoimen maksujen tarkistamisessa on noudatettu pääosin vuonna 2014 käsiteltyä ja hyväksyttyä korotusohjelmaa vuosille 2015-2018. Vuodelle 2019 maksuihin ei tehty korotuksia. Vuodelle 2020 hinnastoon tehtiin rakenteellisia muutoksia.
Hautaushinnastoon on tehty hintojen tarkistuksia haudan kunnostusmaksuihin, muistolehtojen ja tuhkansirottelun hautapaikkamaksuihin sekä vainajan säilytysmaksuihin. Muutoin maksut ovat samat kuin vuonna 2024.
Yhteinen kirkkoneuvosto tarkastelee uudelleen hautaustoimen maksuja, jos valtionrahoitukseen tulee muutoksia vuodelle 2025.
Liitteenä
Hautaustoimen maksut - hautaustoimen palvelumaksut 2025
Hautaustoimen maksut - haudan lunastus 2025
Esittelijä Hallintojohtaja:
Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto
1. hyväksyy hautaustoimen palvelumaksut vuodelle 2025.
2. esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi haudan lunastusmaksut vuodelle 2025.
Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto
1. hyväksyi hautaustoimen palvelumaksut vuodelle 2025.
2. päätti esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi haudan lunastusmaksut vuodelle 2025.
YKV 10.10.2024 § 18
37/02.08.01/2024
Päätös Yhteinen kirkkovaltuusto päätti hyväksyä haudan lunastusmaksut vuodelle 2025.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |