RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 24.10.2024/Pykälä 130
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Porvoon seurakuntayhtymässä vuonna 2025 perittävät tilavuokrat ja palvelumaksut
YKN 24.10.2024 § 130
112/03.03.00/2022
Valmistelu Kiinteistö- ja hankintapäällikkö Krista Jussila, puh. 040 4889 009
Selostus Porvoon seurakuntayhtymän hallintosäännön 12 § kohdan 5 mukaan yhteinen kirkkoneuvosto vahvistaa seurakuntayhtymälle tulevat muut maksut kuin hautapaikkamaksut.
Niin kutsuttu maksuvihko muutetaan tilavuokrahinnastoksi. Leirit ynnä muut seurakunnallisen toiminnan maksut valmistellaan seurakuntaneuvostoissa, josta ne lähetetään vahvistettavaksi yhteiselle kirkkoneuvostolle. Hallintoviraston johtoryhmässä on lisäksi keskusteltu siitä, miten on tärkeää, että molemmat seurakuntaneuvostot keskustelevat keskenään esimerkiksi rippileirimaksujen suuruudesta, ettei seurakuntien välille synny epätasa-arvoista hinnoittelua.
Tilavuokrahinnaston maksut pidetään monilta osin samalla tasolla kuin vuonna 2024, pois lukien Lundinkadun seurakuntakodin remontoitujen salien ja keittiöiden vuokrat, joita on perusteltua remontin jälkeen tarkistaa hieman ylöspäin. Alla lueteltu muut merkittävimmät muutokset:
- Lundinkadun seurakuntakodin 1. kerroksen tilavuokria on tarkistettu ylöspäin 10 %.
- Kevätkummun seurakuntakeskuksen tila on lisätty vuokrattaviin tiloihin.
- Aeternitas -kappeli ja Näsinmäen päärakennuksen kokoustila 108 on lisätty vuokrattaviin tiloihin.
- Pikkukirkkoa ei voi vuokrata remontista johtuen vuonna 2025
Esittelijä Hallintojohtaja:
Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto vahvistaa liitteessä esitetyt maksut noudatettaviksi Porvoon seurakuntayhtymässä vuonna 2025.
Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto päätti vahvistaa liitteessä esitetyt maksut noudatettaviksi Porvoon seurakuntayhtymässä vuonna 2025.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |