RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 05.06.2024/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuomiokirkon valaistuksen uusiminen
YKN 14.12.2023 § 175
Valmistelu Kiinteistö- ja hankintapäällikkö Krista Eloneva, puh. 040 4889 009
Selostus Tuomiokirkon piha-alueen valaistus on tullut käyttöikänsä päähän eikä valaisimiin ole enää mahdollista vaihtaa polttimoita. Valaisimet kuluttavat paljon energiaa ja osa niiden valosta menee ns. valosaasteena ohi kohteesta. Valaistusteho on myös paikoitellen heikko eikä valaisimien sijoittelu ole parhainta mahdollista. Valaistuksen uusimiselle on varattu vuoden 2024 investointisuunnitelmassa 100 000 euroa.
Tuomiokirkko on merkittävä kaupungin maamerkki, kulttuurihistoriallisesti arvokas ja kirkkolailla suojeltu rakennus. Kirkonmäki kuuluu kulttuurihistoriallisesti arvokkaasen vanhan Porvoon miljööseen. Nykyteknologialla on mahdollista toteuttaa kohteen arkkitehtuuria ja historiallista luonnetta kunnioittava ja korostava valaistus, samaan aikaan kiinnittäen huomiota turvallisuuteen, toiminnallisuuteen sekä ympäristöystävällisyyteen.
Alustavasta konseptiehdotuksesta on käyty keskustelua Museoviraston kohteesta vastaavan arkkitehti Robin Landsdorffin kanssa. Konseptiehdotus on esitetty myös Tuomiokirkon alueen kehittämistyöryhmän kokouksessa, jossa kommentoitiin seuraavaa:
Kirkonmäen ulkovalaistuksen konseptiehdotus sekä valaistuksen uudistuksen tekniset perusteet
- esittely merkittiin tiedoksi
- keskustelussa konseptiehdotus sai kiitosta. Yksityiskohtien korostamista kohdevalaistuksella pidettiin hyvänä, samoin häikäisevien valojen välttämistä.
- valaistuksen tunnelmallisuus ei saa toteutua turvallisuuden ja saavutettavuuden kustannuksella. Maapintakin on valaistava
- voisiko tekniikan uusimisen yhteydessä luoda valmiudet värivalaistukseen ja valotaiteen projisoimiseen?
Kommenttien perusteella konseptista laadittiin kaksi versiota. Kirkonmäen valaistuskonseptin on laatinut SunEffects Oy. Suunnittelijat Tiiti Hynninen ja Mateus Manninen esittelevät konseptia ja versioita ennen kokousta.
Esittelijä Hallintojohtaja:
Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsee esittelyn tiedoksi ja
1) päättää, että molemmat versiot lähetetään lausuttavaksi Museovirastoon
2) päättää antaa kiinteistö- ja hankintapäällikölle valtuudet laadituttaa konseptisuunnitelman tueksi tarvittavat tekniset toteutussuunnitelmat
3) päättää, että suunnitelmien valmistuttua urakka voidaan kilpailuttaa. Kilpailutus tehdään avoimella menettelyllä ja urakkatarjouspyyntö aineistoineen julkaistaan HILMA-hankintaportaalissa.
Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsi esittelyn tiedoksi ja
1) päätti, että molemmat versiot lähetetään lausuttavaksi Museovirastoon
2) päätti antaa kiinteistö- ja hankintapäällikölle valtuudet laadituttaa konseptisuunnitelman tueksi tarvittavat tekniset toteutussuunnitelmat
Krista Eloneva poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen klo 18.20.
YKN 05.06.2024 § 69
73/03.03/2023
Valmistelu Kiinteistö- ja hankintapäällikkö Krista Jussila, puh. 040 4889 009
Selostus Tuomiokirkon valaistuskonseptit (VE1 ja VE2) ovat olleet Museovirastossa lausuttavana. Museoviraston lausunto on esityslistan liitteenä.
Lausunnossa Museovirasto puoltaa konseptiehdotusta vaihtoehdosta 1, jossa uusitaan Tuomiokirkon alueen ulkovalaistus sekä Tuomiokirkon julkisivun valaistus. Lisäksi kellotapulille lisätään valaitustustekniikka, jolla tapuli voidaan valaista eri värein esimerkiksi kirkkovuoden teeman mukaisesti. Kellotapulin värivalaistuksen lisääminen on kirkkolain tarkoittama olennainen muutos, ja siitä on haettava lupa Kirkkohallitukselta
Esittelijä Hallintojohtaja:
Päätösesitys 1) Yhteinen kirkkoneuvosto päättää, että Museoviraston lausunnon mukaisesti Tuomiokirkon ulkovalaistus uusitaan konseptin vaihtoehdon 1 mukaisesti siten, että ainoastaan kellotapuliin tulee värivalaistus.
2) Yhteinen kirkkoneuvosto pyytää, että yhteinen kirkkovaltuusto hakee Kirkkohallitukselta lupaa kellotapulin osalta toteutettavaan olennaiseen muutokseen (KL 3:21).
Päätös 1) Yhteinen kirkkoneuvosto päätti, että Museoviraston lausunnon mukaisesti Tuomiokirkon ulkovalaistus uusitaan konseptin vaihtoehdon 1 mukaisesti siten, että ainoastaan kellotapuliin tulee värivalaistus.
2) Yhteinen kirkkoneuvosto pyytää, että yhteinen kirkkovaltuusto hakee Kirkkohallitukselta lupaa kellotapulin osalta toteutettavaan olennaiseen muutokseen (KL 3:21).
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |