RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kiinteistönomistajien välinen käyttöoikeussopimus kiinteistön 638-455-1-44 " PRÄSTGÅRDEN" alueelle sijoitettavasta pelaajapolusta
YKN 30.05.2024 § 56
50/03.02.00/2023
Valmistelu Kiinteistö- ja hankintapäällikkö Krista Jussila, puh. 040 4889 009
Selostus Porvoon Keskusgolf on laajentamassa golfkenttää ja golfväylät sijoittuvat Karijärventien molemmin puolin. Turvallista tienylitystä varten asiassa käytiin keskustelu Karijärven yksityistien tiekunnan ylimääräisessä kokouksessa 21.11.2023, jossa päätettiin perustaa tarpeen mukaan kokoontuva, osakkaista koostuva työryhmä, joka käsittelee tiekunnan ympärillä rakentamiseen liittyviä eri toimenpiteitä ja informoi niistä tiekunnan osakkaita.
Työryhmän ehdotus Porvoon Keskusgolfin laajennusprojektin turvalliselle asiakasliikenneväylän toteuttamiselle oli rakentaa kevyenliikenteenväylä tienmyötäisesti Karijärventien länsipuolelle noin 125 m, jonka jälkeen toteutetaan asianmukaisin liikennejärjestelyin merkitty tien ylitys. Ehdotus liitteenä 1.
Kevyenliikenteenväylä sijoittuu SRK omistaman kiinteistön 638-455-1-44 "PRÄSTGÅRDEN" laidalle, Karijärventien varteen. Kiinteistön osa on rakentamatonta metsämaata ja siellä on voimassa 15.12.2004 vahvistettu Porvoon keskeisten alueiden osayleiskaava, AK638003. Kyseinen palsta on merkitty kaavamerkinnällä "V" eli virkistysalue. Väylän sijoittaminen Karijärventien varteen ei aiheuta haittaa seurakunnan toiminnalle tai kiinteistön virkistyskäytölle.
Oy Porvoon Keskusgolf Ab on pyytänyt kiinteistö- ja hankintapäälliköltä lupaa pelaajapolun sijoittamiselle työryhmän ehdotuksen mukaisesti. Käyttöoikeussopimuksella on tarkoitus myöntää lupa Porvoo Golfille sijoittaa golfkentän pelaajakulkua palvelevan kevyenliikenteenväylän SRK:n kiinteistön 638-455-1-44 alueelle karttaliitteen (liite 2) osoittamalla tavalla. Sopimuksella jaetaan kevyenliikenteenväylän sekä väylän ja Karijärventien välisen ojan kunnossapito- ja kustannusvastuut Porvoo Golfin ja SRK välillä. Sopimuksella Porvoo Golf voi hakea tarvittavat luvat kevyenliikenteenväylän rakentamiseksi
Käyttöoikeus- ja rasitesopimukset Porvoon seurakuntayhtymässä vahvistaa yhteinen kirkkoneuvosto.
Esittelijä Hallintojohtaja:
Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää vahvistaa liitteenä olevan käyttöoikeussopimuksen pelaajapolun sijoittamiseksi kiinteistölle 638-455-1-44.
Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto päätti vahvistaa liitteenä olevan käyttöoikeussopimuksen pelaajapolun sijoittamiseksi kiinteistölle 638-455-1-44.
Markku Blom ja Krista Jussila poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 18.00.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |