RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Taloushallinnon asiantuntijan määräaikaisen viran perustaminen
YKN 30.05.2024 § 64
85/01.01.01/2022
Valmistelu Hallintojohtaja Sari Mankinen, puh. 0400 156 257
Henkilöstöpäällikkö Paula Raitis puh. 040 6844 088
Selostus Porvoon seurakuntayhtymän talouspäällikön ja hallintojohtajan siirtyessä eläkkeelle on tärkeätä arvioida, kuinka seurakuntayhtymän hallintoviraston johtaminen ja yhtymän taloushallinto tulevaisuudessa järjestetään. Taloushallinnossa on kuitenkin oltava työssä vastuullinen viranhaltija ilman katkosta, ja sen vuoksi esitetään määräaikaisen taloushallinnon asiantuntijan viran perustamista.
Taloushallinnon asiantuntija vastaa seurakunnan kirjanpidon oikeellisuudesta sekä toimii yhteyshenkilönä Kirkon palvelukeskukseen, ja valmistelee talousarvion ja tilinpäätöksen yhdessä seurakuntien ja seurakuntayhtymän hallinnon kanssa. Tehtäviin kuuluu myös talousraportointi ja taloushallinnon prosessien kehittäminen, veroasioiden hoitaminen, kirjanpidon eri alueiden koordinointi ja kirjanpidon tehtäviin osallistuminen sekä tilintarkastajien yhteyshenkilönä toimiminen.
Virkaan valittavalta edellytämme soveltuvaa korkeakoulu- tai opistotasoista tutkintoa sekä riittävää kokemusta vaativista taloushallinnon tehtävistä. Tehtävässä menestyminen edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn, tarkkuutta yksityiskohdissa sekä suurten asiakokonaisuuksien hyvää hallintaa, joustavuutta ja yhteistyökykyä, hyviä tietoteknisiä valmiuksia, aktiivista työotetta sekä kehittämisintoa. Eduksi katsotaan molempien kotimaisten kielten taito.
Viran palkkaus sijoittuu vaativuusryhmään 601. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.
Esittelijä Hallintojohtajan sijainen:
Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää perustaa määräaikaisen taloushallinnon asiantuntijan viran ajalle 1.9.2024-30.4.2025 sekä julistaa viran haettavaksi ajalla 3.6.-16.6.2024. Tehtävän vaativuusryhmä on 601. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.
Pykälä tarkastetaan heti.
Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto päätti perustaa määräaikaisen taloushallinnon asiantuntijan viran ajalle 1.9.2024-30.4.2025 sekä julistaa viran haettavaksi ajalla 3.6.-16.6.2024. Tehtävän vaativuusryhmä on 601. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.
Pykälä tarkastettiin heti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |