RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätökset 9.2.-18.3.2024
SN 19.03.2024 § 24
5/00.01.02/2024
Selostus Porvoon suomalaisen seurakunnan viranhaltijapäätökset 9.2.-18.3.2024:
Kasvatuksen johtajan henkilöstöpäätös § 1
Kirkkoherran henkilöstöpäätös § 1
Päätösesitys Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi mainitut viranhaltijapäätökset ja toteaa päättäneensä olla käyttämättä siirto-oikeuttaan niiden osalta, kun seurakuntaneuvoston jäsenet eivät reagoineet viranhaltijapäätöksiin kahden vuorokauden aikana niiden ilmoittamisesta.
Asian käsittely
Päätös Seurakuntaneuvosto merkitsi tiedoksi mainitut viranhaltijapäätökset ja totesi päättäneensä olla käyttämättä siirto-oikeuttaan niiden osalta, kun seurakuntaneuvoston jäsenet eivät reagoineet viranhaltijapäätöksiin kahden vuorokauden aikana niiden ilmoittamisesta.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |