RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ehdokkaan asettaminen vaalitoimikunnalle Suomen Lähetysseuran hallitukseen
SN 19.03.2024 § 22
45/04.08/2022
Selostus Suomen Lähetysseuran hallitus on pyytänyt asettamaan ehdokkaat neljän erovuorossa olevan hallituspaikan täyttämistä varten kaudelle 2024-2027 31.3.2024 mennessä. Jäsen, kuten Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, voi asettaa useitakin ehdokkaita.
Yhdistyksen sääntöjen mukaan: "Hallitus vastaa yhdistyksen hallinnon, toiminnan ja taloudenhoidon asianmukaisesta järjestämisestä."
Vaali toimitetaan vuosikokouksessa, joka on Suomen Lähetysseuran ylin päättävä elin, jossa päätösvalta on jäsenillä.
Porvoon suomalaisen seurakunnan Lähetysseuran aktiivit ehdottavat ehdokkaaksi pastori, psykoterapeutti, työnohjaaja ja työyhteisökonsultti, luottamushenkilö Janne Hassista.
Hassinen on tehnyt pitkän uran Suomen Lähetysseuran palveluksessa sekä lähetyskentillä että kotimaassa. Hänen monipuolisen kokemuksensa katsottaisiin palvelevan hyvin Suomen Lähetysseuran hallituksessa.
Hassisen CV ja ehdokasasetteluehdotus, jotka lähetetään Lähetysseuran vaalitoimikunnalle, ovat nähtävissä seurakuntaneuvoston Teams-kanavalla.
Päätösesitys Seurakuntaneuvosto asettaa vaalitoimikunnalle Porvoon suomalaisen seurakunnan ehdokkaaksi Suomen Lähetysseuran hallitukseen pastori Janne Hassisen.
Asian käsittely Anu Harjumaaskola jääväsi itsensä ja poistui pykälän käsittelyn ajaksi.
Päätös Seurakuntaneuvosto asettaa vaalitoimikunnalle Porvoon suomalaisen seurakunnan ehdokkaaksi Suomen Lähetysseuran hallitukseen pastori Janne Hassisen.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |