Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 5


 

 

Hankintavaltuudet 2024

 

 

 

YKN 14.12.2023 § 177 

 

 

Valmistelu Hallintojohtaja Sari Mankinen, puh. 0400 156 257

 

Selostus Porvoon seurakuntayhtymän talousarvion ja toiminta- ja taloussuunnitelman täytäntöönpano-ohjeen mukaan yhteinen kirkkoneuvosto päättää seurakuntayhtymän osalta hankintavaltuuksista. Molempien seurakuntien seurakuntaneuvostot päättävät omien määrärahojensa osalta hankintavaltuuksista. Seurakuntien ja seurakuntayhtymän hankintavaltuuksien tulee olla linjassa keskenään. Menettelytavat määritellään yhteisesti yhteisen kirkkoneuvoston toimesta, joka vastaa seurakuntien talouden hoidosta.

 

Hankintalaki on astunut voimaan 1.1.2017. Hankintalain EU:n kynnysarvot ovat muuttuneet 1.1.2022 alkaen. Komissio päivittää kynnysarvoja kahden vuoden välein Euroopan komission delegoiduilla asetuksilla. Kansallisiin kynnysarvoihin päivityksellä ei ole vaikutusta.

 

Hankintalain mukaiset kansalliset kynnysarvot (ilman arvonlisäveroa) ovat 1.1.2024 alkaen seuraavat:

Tavara- ja palveluhankinnat ja suunnittelukilpailut  60 000 €

Sosiaali- ja terveyspalvelut 400 000 €

Rakennusurakat 150 000 €

Käyttöoikeussopimukset 500 000 €

 

EU-kynnysarvot (ilman arvonlisäveroa) ovat 1.1.2024 alkaen:

Tavara- ja palveluhankinnat ja suunnittelukilpailu 215 000 €

Rakennusurakat 5 382 000 €

 

Hankintalaissa säädellään kilpailuttamismenettelyistä ja toimintavelvoitteista, joilla julkisen viranomaisen ja muiden lain soveltamisalaan kuuluvien hankintayksiköiden on hankinnoissaan noudatettava. Hankintoja suoritettaessa on ratkaisujen perustuttava syrjimättömyyteen-, yhdenvertaisuuden-, avoimuuden- ja suhteellisuuden periaatteiden noudattamiseen. Hankintalaki ei koske alle 60 000 euron hankintoja, mutta samoja periaatteita tulee noudattaa myös pienempien hankintojen osalta.

 

Yhteismäärältään yli 5 000 euron tavarahankintapäätökset ja yli 15 000 euron palveluhankintapäätökset on Porvoon seurakuntayhtymässä (kirkkoherrat; edellyttää seurakuntaneuvoston päätöstä, hallintojohtaja, päälliköt/työalavastaavat) tehtävä kirjallisina ja päätöksen tehneen viranhaltijan on pidettävä niistä kirjallista päätösluetteloa. Päätökset numeroidaan vuositasolla erilliseksi numerosarjaksi. Päätökset ovat julkisia ja ne on ilmoitettava tiedoksi seurakuntaneuvostoille seurakuntien osalta ja yhteiselle kirkkoneuvostolle seurakuntayhtymän osalta. Seurakuntaneuvostoilla ja yhteisellä kirkkoneuvostolla on siirto-oikeus viranhaltijoiden päätöksistä.

 

Kuluvana vuonna 2023 hankintavaltuudet ovat olleet seuraavat:

  1. Hallintojohtajan hankintavaltuus on 60 000 €.
  2. Kirkkoherrojen hankintavaltuus on 40 000 €.
  3. Kiinteistö- ja hankintapäällikön sekä hautaustoimenpäällikön hankintavaltuus on 40 000 €.
  4. Kiinteistötoimen työnjohtajan ja hautaustoimen työnjohtajan hankintavaltuus on 20 000 €
  5. Eri työmuotojen ja työalavastaavien talousarviomäärärahoista vastaavien hankintavaltuudet ovat 5 000 € tavarahankinnoissa ja 15 000 euroa palveluhankinnoissa.

 

Esittelijä Hallintojohtaja:

 

Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto päättää, että kokonaisarvoltaan yli 5 000 euron tavarahankinnoista ja yli 15 000 euroa palveluhankinnoista on tehtävä kirjallinen, juoksevasti numeroitu viranhaltijapäätös, joka on toimitettava seurakuntaneuvostolle/yhteiselle kirkkoneuvostolle tiedoksi. Luottamuselimillä on siirto-oikeus alaisensa henkilökunnan päätöksistä. Hankinnan suorittaminen edellyttää aina, että tarkoitusta varten on olemassa määräraha (päättäjällä vastuu rahojen käytöstä).

Hankintavaltuudet v. 2024 ovat seuraavat:
1. Hallintojohtajan hankintavaltuus on 60 000 €.
2. Kirkkoherrojen hankintavaltuus on 40 000 €.
3. Kiinteistö- ja hankintapäällikön sekä hautaustoimen päällikön hankintavaltuus on 40 000 €.
4. Kiinteistötoimen ja hautaustoimen työnjohtajan hankintavaltuus on
20 000 €
5. Eri työmuotojen ja työalavastaavien talousarviomäärärahoista vastaavien hankintavaltuudet ovat 5 000 euroa tavarahankinnoissa ja
15 000 euroa palveluhankinnoissa.

Hankinnoista vastaavat henkilöt ovat vastuussa hankintalain säännösten tuntemisesta ja lain ja sisäisten hankintaohjeiden noudattamisesta.

Eri työmuodoista ja työaloista vastaavat henkilöt ohjeistavat alaistensa hankinnat ja vastaavat siitä, että hankinnat suoritetaan järkevästi ja taloudellisesti. Alaisten hankintavaltuudet eivät voi olla esimiehen hankintavaltuuden suuruiset (luottamuselimiltä saatua toimivaltaa ei voi siirtää eteenpäin).

Sisäistä valvontaa ja tarkastusta varten tulee esimiesten huolehtia siitä, että alaiset noudattavat yhteisen kirkkoneuvoston antamia hankintaohjeita ja -valtuuksia.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

SN 16.01.2024 § 5  

71/02.00.00/2023  

 

Selostus Porvoon suomalaisessa seurakunnassa on hyvä noudattaa edellä mainittua yhteisen kirkkoneuvoston vahvistamaa linjaa ja korottaa työmuotojen ja työalavastaavien hankintavaltuuksia.

Vuonna 2023 työmuotojen ja työalavastaavien hankintavaltuudet olivat 3000 € tavarahankinnoissa ja 6000 € palveluhankinnoissa, paitsi 15 000 € leiri- ja retkipalveluiden palveluhankinnoissa.

 

 

Päätösesitys Seurakuntaneuvosto

1. merkitsee tiedoksi, että yhteinen kirkkoneuvosto on määritellyt kirkkoherrojen hankintavaltuudeksi 40 000 €.

2. vahvistaa, että työmuotojen ja työalavastaavien hankintavaltuudet ovat vuonna 2024:
- 5 000 euroa (ilman ALV) tavarahankinnoissa
- 15 000 euroa (ilman ALV) palveluhankinnoissa.

 

Asian käsittely 

 

Päätös Seurakuntaneuvosto

1. merkitsi tiedoksi, että yhteinen kirkkoneuvosto on määritellyt kirkkoherrojen hankintavaltuudeksi 40 000 €.

2. vahvisti, että työmuotojen ja työalavastaavien hankintavaltuudet ovat vuonna 2024:
- 5 000 euroa (ilman ALV) tavarahankinnoissa
- 15 000 euroa (ilman ALV) palveluhankinnoissa.

 

 

Ptk tark.