RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 21.12.2023/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hautainhoitorahaston sääntöjen päivittäminen 1.1.2024 alkaen
YKN 29.11.2023 § 164
Valmistelu Hallintojohtaja Sari Mankinen, puh. 0400 156 257
Hautaustoimen päällikkö Markku Blom, puh. 0400 494 694
Selostus Uusi kirkkolaki (652/2023) ja siihen liittyvät erillislait sekä uusi kirkkojärjestys (657/2023) tulivat voimaan 1.7.2023.
Kirkkolain 3 luvun 33 §:n mukaan seurakunta voi tehdä hautaoikeuden haltijan kanssa määräaikaisen sopimuksen siitä, että seurakunta ottaa korvauksesta vastuun haudan hoidosta. Seurakunta voi myös sopia, että hoitokorvaukset sijoitetaan hautainhoitorahastoon, jonka varat käytetään sopimusten mukaisten hautojen hoitoon. Jos seurakunnalla on hautainhoitorahasto, lainsäädännön uudistus edellyttää hautainhoitorahaston sääntöjen päivittämistä
Uuteen kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen on tehty huomattavan paljon rakennetta ja pykälänumerointia koskevia muutoksia. Hautaustoimesta säädetään kirkkolain 3 luvun 28-37 §:ssä. Lisäksi on otettava huomioon asiaa koskevat säännökset muualla lainsäädännössä, kuten hautaustoimilaissa (457/2003). Sopimuksia koskevat soveltuvin osin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (228/1929) annetun lain säännökset sekä yleiset sopimusoikeudelliset periaatteet.
Päivitetyssä hautainhoitorahaston säännössä ei ole merkittäviä muutoksia aikaisempaan sääntöön, Hautainhoitorahaston säännön liitteenä on haudan hoidon sopimusehdot.
Voimassa olevat hautainhoitorahaston säännöt on hyväksytty
kirkkovaltuustossa 4.6.1997.
Esittelijä Hallintojohtaja:
Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle hautainhoitorahaston sääntöjen hyväksymistä.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
YKV 21.12.2023 § 48
63/00.01.01/2023
Päätösesitys Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä hautainhoitorahaston säännöt.
Päätös Yhteinen kirkkovaltuusto päätti hyväksyä hautainhoitorahaston säännöt.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |