Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoosrkyd10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 21.12.2023/Pykälä 47


 

 

Porvoon seurakuntayhtymän taloussääntö 1.1.2024

 

YKN 29.11.2023 § 163 

 

Valmistelu Hallintojohtaja Sari Mankinen, puh. 0400 156 257

Talouspäällikkö Siv Nyqvist, puh. 0400 476 271

 

Selostus Porvoon seurakuntayhtymän nykyinen taloussääntö on vuodelta 2013. Kirkkohallitus on julkaissut päivitetyn taloussääntömallin seurakuntayhtymille Kirkkohallituksen yleiskirjeen 21/2023. Taloussääntömalli on päivitetty uuden kirkkolain mukaiseksi. Tehdyt muutokset ovat pääosin teknisiä. Ainoa uuden kirkkolain tuoma sisällöllinen muutos on tehty 9 §:ään Maksujen määrääminen. Muutos aiheutuu uuden kirkkolain myötä poistuvasta alistusmenettelystä.

 

 Sisällöllisiä muutoksia on tehty seuraaviin kohtiin:

 3 § Talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman laatiminen ja sitovuustasosta päättäminen. Tähän on lisätty toiminta- ja taloussuunnitelman perustuminen hyväksytyn strategian linjauksiin.

 6 § Omaisuuden hoito. Lisätty kiinteän omaisuuden hoidon ja kehittämisen perustaminen yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymään kiinteistöstrategiaan.

 7 § Seurakunnan rahaliikenne ja pankkitilien käyttö. Lisätty maininta, että seurakuntayhtymän rahavarojen riittävyyttä laskettaessa seurakuntayhtymän rahavaroista tulee vähentää seurakuntayhtymän maksuliikennepankkitilillä olevat toimeksiantojen varat.

 9 § Maksujen määrääminen. Lisätty yhteisen kirkkovaltuuston oikeus päättää omaisuuden antamisesta vuokralle vähintään 10 vuodeksi tai luovuttamisesta (KL 3:9 ja KL 27)

 

 Liitteenä oleva esitys Porvoon seurakuntayhtymän taloussäännöksi on laadittu kirkkohallituksen mallisäännön pohjalta.

 

Esittelijä Hallintojohtaja:

 

Päätösesitys Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyy esityksen Porvoon seurakuntayhtymän taloussäännöksi ja esittää sen edelleen yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

YKV 21.12.2023 § 47  

63/00.01.01/2023  

 

Päätösesitys Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä esityksen Porvoon seurakuntayhtymän taloussäännöksi.

 

Päätös Yhteinen kirkkovaltuusto päätti hyväksyä esityksen Porvoon seurakuntayhtymän taloussäännöksi.

 

 

Prot. just.